Pennun "käyttöohje"

Pennun ”käyttö-ohjekirja”, erityisesti taajama-alueilla asuville ja sisäkoirille
Nämä on mun suosituksia, toki jokainen saa soveltaa tai tehdä toisin, jos oma näkemys sanoo muuta. Erilaisia pennun pito -tapoja löytyy, mutta mun kokemuksella nyt on näin. On aivan mahdollista, että viiden vuoden päästä tähän löytyy korjattavaa.

Ennen luovutusikää
En kasvata pentuja mitenkään, ne saa temmeltää ja touhuta ihan vapaasti, pureskellakin. Makupaloilla opetan pennut tulemaan esim. syömään sitten ihan kutsumalla ja ruualla palkitsemalla. Eli oppivat asian positiivisesti. Narttu taasen saa kasvattaa vapaasti miten se parhaaksi katsoo ja kasvattaahan se. Paitsi jos ei nyt olis ihan pentuja listivä yksilö kyseessä, mutta omani on kaikki olleet hyviä äiti-tyyppejä, eikä siihen ole tarvinnut puuttua mitenkään. Jotain kuria kumminkin siis pennuilla on ja tuleva ohjaaja sitten jatkaa sitä haluamallaan tavalla uudessa kodissa.

Kotikasvatus
Saksanpaimenkoiran pennut tarvitsee koti- eli tapakasvatuksen. Erityisesti, kun pyritään kasvattamaan toimivia harrastus- ja työkoiria, ne tarvitsee / niillä voi olla vahvaa luonnetta ja siten tapakasvatus on erittäin tärkeää.

Kotona pennulle opetetaan, että isäntäväen käsiä tai jalkoja ei purra. Se kertoo pennulle tulevaisuutta varten laumajärjestyksessä sen asemaa ja luo suhteelle oikeanlaista pohjaa. Se ei siis pilaa sitä, vaan parantaa, kun pentu oppii kunnioittamaan tulevaa ohjaajaansa. Sille opetetaan myös tarvittaessa, että se ei saa pöydiltä ottaa ruokaa tai kodin tavaroita. Jos pentu pureksii kenkiä, sille sanotaan Ei- ja se myös toteutetaan. Käytettävät keinot siihen keksitään kuitenkin aina pennun mukaan, on haettava “näppituntumaa“ siihen. Joskus voidaan tarvita napakkaa fyysistäkin otetta koirasta. Opitusta Ei-käskystä on hyötyä myöhemminkin. Pennun/nuoren kanssa täytyy muistaa, että kerran sanottu EI on aina EI ja sen noudattaminen tulee aina varmistaa myös käytännössä. Sen tarkoitus on saada koira lopettamaan tekemänsä toiminnan. Mikäli pentu/aikuisempikin keksii jotain semmoista, mikä ei ole tarkoitus olla sallittua, mutta on kaukana ohjaajasta vapaana, sille ei huudeta sellaisia käskyjä, joiden noudattamista ei sitten pysty toteuttamaan. Hyvä esimerkki on vaikka rusakoiden takaa-ajo, mikäli koira pääsee lähtemään takaa-ajoon, sille ei huudeta, jos kumminkaan se todennäköisesti ei tottele. Pyritään välttämään siis sitä, että pentu hoksaa, että tuon huudot ja/tai käskyt ei merkitse mitään.

Ulkoillessa pennulle opetetaan nuoresta ainakin kohtuullista taluttimessa kulkemista. Sen ei anneta vetää päättömästi. Aikuisena sitä voi vahvalta koiralta olla todella hankalaa poistaa.

Jos pentu on energinen ja vietikäs, sille voi esim. puolivuotisena alkaa opettamaan rauhoittumista esim. uloslähtiessä. Opetetaan, että sen pitää istua vaikka ovelle odottamaan, kun isäntäväki pukee vaatteita. Samoin autosta ei päästetä, ennen kuin se on rauhoittunut ja odottaa lupaa.

Pennun/kasvavan koiran varjeleminen (kaikkea sitä on kuullut, tapoja on paljon) ihan kaikelta ei tee koirasta sen vahvempaa, kuin mitä se on. Harrastuskoira on kumminkin joskus laitettava "ruotuun" jos meinaa esim. kilpailla. Sille opetetaan tottelevaisuutta, jos siis sillä heikkouksia on, ne tulee kuitenkin näkyviin ja koiraa on kuitenkin koulutettava sen mukaan. Liian kovalla käsittelyllä taasen tietty voi olla huonot seuraukset. Erityisesti herkällä koiralla voip käydä ihan päinvastoin kun kasvaa "pumpulissa", kun pentu ei totu minkäänlaiseen käsittelyyn, aikanaan se sitten kuormittuu koulutuksista/käsittelystä vielä enempi, joskin voi toki vanhemapanakin tottua, riippuu koirasta. Vahva, vietikäs pentu taasen karkaa käsistä auttamatta ilman mitään kasvatusta. Reilu laumanjohtaja-ohjaaja ja reilu kasvatus on parasta suhteen luomisellekin.

Harrastuskoiran alkeet
Jos koiran kanssa aiotaan harrastaa jotain PK-lajia tai suojelua, kannattaa siihen panostaa jo pienestä ja oikeastaan täytyykin jos ja kun pennulle annetaan se kotikasvatus. Vietikkäälle koiran alulle on kannattavaa tehdä alkuharjoitukset aina kenttäympäristössä kun ja jos käytetään saalisviettiä ja leikkiesinettä. Pentuja on kuitenkin erilaisia, toiset osoittaa saalisviettiä jo pienestä, toisella kehitys voi olla hitaampaa. Jonkin verran varmaan kaikki pennut jotenkin leikkii. Toki tämmöiseksi harjoituspaikasi käy joku lähellä oleva nurmialuekin, jos kentälle on esim. matkaa. Alkuun kumminkin kannattaa käydä samalla paikalla, jotta koira ehdollistaa asiat ympäristöön ja oppii siten vietillisen toiminnan paremmin. Painotan tätä erityisesti, jos pentu vaikuttaa jo pienestä vietikkäältä ja jos sen kanssa siis asutaan taajamassa. Sen kanssa ei leikitä saalisleikkejä kotiympäristössä, vaan se alue ulkoiluineen pidetään rauhoitettuna ja lepopaikkana. Kotona pennulla saa olla leluja, mut enempi sen annetaan leikkiä niillä itsekseen kun se on pitkästynyt tai korkeintaan leikki on leppoisaa yhdessä oloa.

Makupalaharjoituksia kotona nykyään tehdään paljon, ideana onkin silloin, että pentu oppii tekniikan matalammassa vietissä. Mutta jos se on makupaloistakin kiihtyväistä sorttia, jättäisin senkin opettelun sinne kentälle. Pennulle ei kannata opettaa siis kotioloissa “riehumista” tai että aikuisenakin koiran elämä on kaikkialla jatkuvaa pallon pyöritystä tai kepin heittoa. Kotioloissa vietikäs ja energinen koira voi olla hankala, sen hallinta ja ulkoilutus voi olla aika raskasta.

Kun siellä kenttäympäristössä on käyty vaikka muutamankin kerran viikossa, pentu oppii ehdollistamaan vietin sinne ja se alkaa virittäytyä tunnelmaan jo autossa. Alkuun muistetaan se, että pennun leikkihetket on lyhyitä, sitä ei väsytetä, vaan lopetettaessa pennun tulee itse olla vielä innoissaan. Kentällä alkuun pentu saa olla vapaasti ja homma on leikkiä eli liiemmin sitä ei vielä siellä komenneta, vaan mieluummin harhautellaan ja johdatellaan oikeaan toimintaan. Se oppii kyllä erottamaan paikat eikä vietíkkäälle koiralle ole kotikasvatuksesta haittaa, sille tarvii vain antaa aikaa. Pennun luonteen mukaan yritetään arvuutella sitä, että kuinka paljon sitä aikaa kasvamiseen pentu tarvitsee. Pennun varttuessa hallinta tuodaan mukaan kuvioihin vähitellen ja huomioiden taas pennun luonnetta. Tietty vahvan ja omapäisen tuntuiselle kannattaa siihen panostaa aiemmin. Tottisliikkeiden opetusta voidaan toki tehdä jo pienestä kentälläkin, mutta siis vain positiivisesti vahvistamalla. Koiran ohjaajan on hyvä pohdiskella omaa osaamistaankin, kokemattoman kannattaa hallintaan panostaa kenties aiemmin, kuin kokeneen.

Pentu voi olla myös vähemmän saalisviettiä omaava ja osalla se kehittyy vasta myöhemmin. Niille annetaan aikaa ja kannattaa huomioida sekin, että jos pentu on kovinkin itsenäisen ja vahvan oloinen, se ei ehkä kiinnostu leikistä senkään takia. Pentu, joka kunnioittaa ohjaajaa, yleensä myös innostuu leikistä tämän kanssa. Näille koirille voi sopia sitten ihan omanlaisensa koulutustapa hieman vanhemmalla iällä. Mitä vähemmän viettiä on käytössä, sitä lyhyempiä harjoitusten tulee olla. Jos nuori koira on taipuvainen saaliin omistamiseen eli pitäisi sen itsellään, sille asialle on myös syytä tehdä jotain ajoissa.

Taajama-alueiden ulkopuolella ja omakotitaloissa ja ehkä enempi tarhoissa asuvien koirien käytöstavoista ei tarvitse niin paljon välittää, mut ei sekään ole kivaa, kun jos koiran jatkuva touhuaminen pihapiirissä alkaa ollakin jo sitten rasittavaa. Tietysti, energinen koira on aina energinen, mut jos ei olis sitten yhtä keppien kanssa touhuamista kuitenkaan koko ajan. Mut, niillä kannattaa pitää huoli siitä, että koiraan saa auktoriteettiä jollain tavoin.

Pennun kehitysvaiheet
Pennuilla on n. kolme kehitysvaihetta, jotka on selkeämmin havaittavissa ja joita kannattaa huomioida.

n. 12 viikkoiseksi asti, leimautumisikä.
Tällöin luodaan pohjaa ohjaaja-koira suhteelle. Mihinkään kovin järkyttäviin juttuihin, esim. tuntemattomiin koirakontakteihin vieraiden, suurten koirien kanssa ei väkisin tai toistuvasti kannata pentua viedä. Itse opetan pennulle tähän ikään mennessä sen, että mun käsiä ei purra, se oppii sen hyvin nyt ja kenties kestääkin sen eliniän. Kaikki pennuthan ei pureskele, joten niillä tämä vaihe jää väliin. Muutoin sen kanssa kannattaa kulkea eri ympäristöissä ja antaa sille erilaisia leikkiesineitä. Jokunen vieraan ihmisen kontaktikin on paikallaan. Jos pentu on sosiaalinen, sille ei kannata liikoja näyttää sitä, että kaikki muut ihmiset on kovin kivoja. Jos on jo nähty, että luonne riittää avoimeen käytökseen, sitä ei tarvitse enempää sosiaalistaa. Koira voi tietty muuttua kehityksensä myötä, mut tuskinpa siihen sitten auttaa onko se ollut pienenä kaks vai kaksikymmentä kertaa vieraiden kanssa.

n. 3,5 - 4,5 kk iässä arvoon järjestäytymiskausi.
Jos ja kun pentu on jo pienempänä oppinut kunnioitusta, se tässä iässä näyttää sitä. Se saattaa jopa olla nöyränkin tuntuinen. Kehitysvaihe menee kuitenkin ohi. Mutta, jos tuntuu kovinkin nöyrältä, opettaisin asioita sille jatkossa korkeintaan kevyesti ja antaisin sille aikaa kasvuun. Ihan hyvistä, vahvoistakin vanhemmista voi tulla herkempiä jälkeläisiäkin. Jos taasen on omapäinen tai hyvin itsenäinen, saattaapa olla syytä kiristää otetta. Mietitään taaskin sitä omaa kokeneisuuttakin.

n. 7kk - lähelle vuoden ikää ns. mörkökausi
Mörköikä ei niinkään vaikuta koira-ohjaajasuhteeseen. Koirasta saattaa hyvinkin olla tulossa kaksiviettinen, se saattaapa nyt näkyä siten, että outoja juttuja, roskiksia, pönttöjä tms etenkin pimeässä haukutaan tai niille pörhistellään karvoja murinoiden ja haukkumisen säestyksellä. Se saattaa myöskin reagoida ihmisiin eri tavoin kuin ennen. Tämäkin kehitysvaihe yksilöstä riippuen voi olla ohimenevää. Ja parempi olis kun menis… (Makuasia, mut en toivo kasvateistani puolustuspainotteisia. Kaksiviettisiäkin kyllä, mutta hyvällä saaliilla varustettuina.)

Kuitenkin, jos koira selvästi mörköilee, eikä se tunnu loppuvan tai koira osoittaa epävarmuutta esim. vastaantuleville ihmisille rähisemällä, se kannattaa pistää poikki ohjaajan toimesta. Ei kannata antaa epävarmuuden tunteen vahvistua. Päättäväinen ohjaaja kertoo koiralle ettei semmoinen ole sopivaa. Koira mieltää, ettei sen tarvitse yrittää olla lauman vartija liian nuorena, kun sillä ei siihen vielä rahkeet riitä. Näin koiralle tehdään turvaa ja sitä kautta sen itsetunto paranee, kun se voi luottaa ohjaajaan ja siitä saattaapi kasvaa "onnellinen" koira. Jos sen kanssa käydään tällöin suojelussa, tästä (haukkumisesta) ei luonnollisesti siellä voi kieltää, mutta koira kannattaa jättää vielä tauolle ja antaa sen kasvaa... Toivotaan, että treenit sujuu ja ajan myötä koira vahvistuu, vahvistuuhan ne yleensä ihan iän karttuessa.

1 – 2v mahdollinen itsenäistymis- ”pullistelu ikä
Toisella vuodella nuori koira alkaa aikuistua ja se saattaa vahvistua. Usein 1,2v ikä on ensimmäinen vaihe, jolloin koira saattaa alkaa ”pullistelemaan” ja se voi yrittää kiivetä laumahierarkiassa. Merkit siitä kyllä näkyy, jos tarkkailee koiran käytöstä. Luonnollisesti tämä on uroksilla voimakkaampaa kuin nartuilla. Toinen vaihe on suunnilleen sen täytettyä 2v. Koiraa kannattaa seurailla ja jos on havaittavissa tämän suuntaista, pitää erityisesti huolehtia siitä, että on jämpti koiran kanssa. Sille ei pidä antaa sen tahtoa läpi. Koiralle voi oikein järjestää tilanteita hallintaan ottamiseksi tai tiukempaa treeniäkin, jos tuntuu, että se sitä tarvitsee. Jos koira on kutakuinkin hyvin hallinnassa, voi olla, ettei tätä kehitystä mitenkään huomaa. Kaikilla se ei olekaan kovin voimakasta tai ehkei sitä ole ollenkaan. Kun koiran saa n 4 – 5 vuotiaaksi, eikä suurempia ongelmia ole ilmennyt, ei niitä enää yleensä tulekaan, siis jos koira siihen mennessä kunnioittaa ohjaajaa ja on ns. käsissä...