Kamun terveys oli hyvä, luusto kuvattiin uudelleen viisivuotiaana ja oli edelleen ok. Vanhoilla päivillä sille jonkin verran muodostui spondyloosia rintarankaan (yli 8v., joka on hyvin yleinen vaiva vanhoilla koirilla). Pennutuksien yhteydessä, kun nartun yleiskunto aina enemmän tai vähemmän heikkenee, sille muodostui korviin hiivan aiheuttamaa ”töhnää”. Tämä kuitenkin oli pois hoidettavissa yhdellä ulkoisella lääkekuurilla. Hiivaa kuuluu normaalistikin elimistössä olla, mutta taipumuksesta (?) kohonneeseen hiivaan (sen perinnöllisyydestä) ei mainintoja missään ole ollut, mutta muutamalla sen jälkeläisellä esiintyy samaa ongelmaa. Toisaalta hiivaongelmat koirilla rodusta riippumatta lienee nykypäivänä aika yleisiä, nyt myöhemmin olen myös kuullut sanottavan, että hiiva voisi jopa tarttua emästä pentuihin... tämän huomioin jatkossa. Virheitä on ennen tehty myös hiivakorvien hoidossa, niitä on "ylihoidettu" ja vaivasta on jäänyt riesa (kroonistunut). Nykyään pennun korviin ei kosketa ja ongelma poistuu itsestään. Kenties nykypäivän koiran ruuatkin vaikuttaa, kun niissä on melkoisesti hiivaa nostattavia hiilihydraatteja, sekä joissain ruuissa on lisättynä oluthiivaa. Muutoin Kamu on ollut ikänsä terve, lukuun ottamatta useita tapaturmia, kun se kovassa menossa on saanut kolhuja. Sen menohalu on aina ollut ääretöntä, ja sen sitkeys oli silmiin pistävää, se teki töitä vetohommissa kaksi tai kolme kertaa viikossa, jossa se milloinkaan ylämäessä, sohjolumessa –räntäsateessa tai hiekoitetulla lumisella tiellä, ei antanut periksi kiskoessaan alle kouluikäistä tytärtäni 5 – 10 km:in reissuja. Mitä enempi vastusta, sitä kovemmin se ponnisti jaloillaan vauhdin muuttumatta. Samoin metsäjälkityöskentelyssään se osoitti sitkeyttään, oli maasto miten kuiva tai karkea, tai muutoin miten vaikea tahansa. Yhden tosi vaikean ja kuivan (paikallisen kuparitehtaan polttamaa kangasmaastoa) koejäljen se jäjesti niin, että kirsusta kului pinta vereslihalle. Viisi jälkiesinettä kuudesta löytyi, joista jokaisen jälkeen se joutui oikein tahkoamaan löytääkseen uudelleen jäljen. Suvusta löytyykin hyviä jälkikoiria, ja nämä myös periyttävät tätä luontaista lahjakkuuttaan. Esim. Kamun poika Appe (Acer) on poliisikoiran työssään ollut loistava jälkikoira.

Suvun terveys on pysynyt suhteellisen ok. Ainoana rasitteena kulkee liian kiivas(?) hormonitoiminta, joka lähinnä kiusaa nuoria narttuja epäsäännöllisillä juoksuilla (johonkin vuoteen voi sopia kolme juoksua, toisella voi taasen olla melko pitkätkin juoksun välit) sekä tästä johtuen nuorena muutamilla hetkittäin esiintyy jopa ihon kutiamistakin, Kamun sisarussarjassa tietääkseni muutamalla uroksellakin on ollut tätä, toisella oli juuri hormonitoiminnasta aiheutuvia kutina-vaivoja. Tämäkin ongelma ainakin nartuilla poistuu, kun ne saavuttaa aikuisiän ja juoksut tasaantuu.

Ja tämä on tärkeää: Harrastus- tai työ-käyttöä tämä ei estä millään tavoin, kunhan omistaja tietää, mistä on kyse niin ei tarvitse huolestua.

Kamun vanhemmista:
Emä: Sissinheimon Giselle kuva vas.

Sissinheimon Wallis - Ero v Kirschental kuva alla

”Gitte” oli harmaa, vahva-luontoinen narttu joka ei hätkähtänyt pienistä. –70 ja –80 luvuilla meillä Suomessa oli joitain kasvattajia, joille koirien käyttöpuoli ja luonne oli ratkaisevaa jalostus-käytössä. Nykypäivänä, että meillä on yleistä tasoa edes vähän parempia käyttökoiria kotimaisistakin suvuista, saamme kiittää heitä, näitä muutamia kasvattajia, jotka ovat  vaalineet myös tätä koiran luonnetta ja sopivuutta käyttökoiraksi. Vietit ja niistä puhuminen on vasta nykypäivää, ennen puhuttiin innokkaista, työhalua omaavista koirista yleisnimityksellä palveluhaluinen...

Kuva 10 v alla vas.   Oikealla alla: Gonrad V1 (Huom selkälinja..hmmmm... jätänpä kommentoimatta)

” Konsta” oli luonteeltaan temperamenttinen ja viettivoimainen, hyvin taistelutahtoinen ja vahva koira, jolla sisaruksineen oli hyvät luustot. Konstan vanhemmilla ja sisaruksilla lähisukuineen on huomattavan paljon tuloksia eri koelajeissa, verrattaessa koko rotuun. On toisaalta valitettavaa, että sitä käytettiin niin paljon jalostukseen, jolloin tietysti sillä käytetty narttukanta oli hyvin monen kirjavaa, eikä siten sen jalostusarvo käyttösektorille ole ehkä niin hyvin tiedossa kuin mitä se ansaitsisi. Konsta kun menestyi hyvin näyttelyssäkin, ollen yhden kerran jopa päänäyttelyn V1! Se teettää aina sitä, että koiraa käyttää kaikki nekin, joille ulkonäkö on koirissa tärkeintä. Konstan kaikki jälkeläiset eivät siten kaikki olleet aivan parhaimmasta päästä luonteiltaan, johtuen juuri kirjavasta narttukannasta. Silti, pidän sitä erityisen hyvänä käyttöominaisuuksien periyttäjänä, jonka veroisia Suomessa ei mun harrastaja-aikana siihen mennessä oltu näin laajalti nähty (vaikutti jälkeläisillään suojelussa n. 90-luvun alusta). Konstaa voisikin sanoa "omaksi" suomalaisen käyttökoiralinjan kanta-koiraksi. Konstan hyvillä jälkeläisillä oli mm. erittäin vahva taistelijaluonne, sen poika on moninkertainen suojelun SM ja MM osallistuja Hausdiener Husard sekä Konstan tytär on ensimmäinen suojelun Suomen mestariksi yltänyt narttu Binja (vielä nykyäänkin näitä on vasta kaksi, suojelun ja toinen SchH-säännöin). Myös tämän, kolmeen kertaan tehdyn yhdistelmän: Linnanhaltijan -89 G-,-90 K-, ja -92 G-pentueiden koirat oli "samaa sarjaa".

Terveydellisesti kyllä suuri Konstan käyttö jalostuksessa puolsi hyvin paikkaansa, sen aikaisissa lonkkatilastoissa Konstan nimi oli kärkijoukossa suurella terveiden jälkeläisten määrällään (tuohon aikaan kuvattiin lähinnä lonkat,  kyynärpäitä vain jonkin verran, selkiä tai muita ei juuri lainkaan.) Konstan oma terveys tietääkseni oli muutoin hyvä, sen sairastaen kuitenkin vatsalaukun kiertymän, joka lopulta uusiuduttuaan 11v., vei sen viimeiselle matkalle. Konsta oli perinyt voimakasta luonnettaan ainakin iso-isältään Onix v Sironabad’ilta, jolla oli muitakin vahvoja jälkeläisiä, Suomalaiset Lebhaft Arex, ja Gonradin sukutaulussa on kertaus vanhemmista, Lebhaft Ancelan kautta. Lebhaft-koirat tunnettiin meillä hyvinä käyttökoirina, joilla oli myös paljon tuloksia kokeista. Onix tuotiin Saksasta tänne jalostuskäyttöön Extas-kennelin sekä SPL-Turun ao:n, yhteistoimin. Onix’in kautta tulee kertaus Bernd v Lierberg iin ja sen suvusta löytyy myös se kolmas tunnetuimmista käyttölinjan kantakoirista eli Valet v Busecker Schloss (s. v.-57). Gonradin emän sukutaulusta kauempaa niin ikään löytyy toisen kerran Valet ja vielä hyvä, mun suosikkiperiyttäjä Klodo ad Eremitenklause. Nämä tunnetut käyttöperiyttäjät jakavat sukunsa tulevissa polvissa vahvasti erilleen, käyttölinjoihin. 50- ja 60- lukujen vaihteen jälkeen käyttölinjat alkoi muovautua Saksassa aina vain enemmän erilleen, täällä vähän myöhemmin (alkaen n.90-luvun alusta), nykyään linjat ovat selkiytyneet lukuisten käyttölinjaisten tuontien ansiosta. Silti: sekalinjaisessa ja sekalinjaisessa voi olla eronsa!!!